Jotakin tämän tapaista piirakkaa muistan joskus jossain nähneeni, ja eilen kun piti jokin suolainen piirakka tehdä vieraita varten, niin päätin kokeilla. :) Kuva on vähän huono, vain pienestä jäljelle jääneestä palasesta kun kerittiin syödä melkein kaikki ennen kuin muistin ottaa kuvaa.. Aineita jäi vielä toista piirakkaa varten, katsotaan jos saan aikaiseksi tehdä vielä toisen niin laitan sitten kokonaisesta kuvan. Hyvää oli!

1765990.jpg

Pohja:
100g margariinia
2,5-3dl vehnäjauhoja
2rkl vettä
ripaus suolaa

Täyte:
3-4 tomaattia
n. 200g mozzarellajuustoa
tuoreita basilikan lehtiä
mustapippuria
öljyä vähäsen.


Sekoita pohjan ainekset keskenään, ensin jauhot margariiniin, sitten vesitilkka ja suola. Taputtele pohja n. 24cm piirakkavuokaan.
Viipaloi mozzarella ja tomaatit.  Laita tomaatti ja mozzarellaviipaleita limittäin toistensa päälle  piirakkapohjan päälle. Sivele vähän öljyä tomaatti- ja mozzarellaviipaleille. Silppua basilikanlehdet ja laita silput piirakan päälle. Ripottele vielä vähän mustapippuria.
Paista 200 asteessa 35 min.

muoks. Tässäpä kuva kokonaisesta piirakasta:
1797331.jpg