Aiemmin päivällä tehdyt marsipaaniruusut pääsivät tämän sitruunakakun koristeiksi..

1335774.jpg

4 munaa
200g sokeria
sitruunan raastettu kuori
1 dl kuohukermaa
200g vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
65g voita
4 rkl sitruunamehua

Kuorrutus: 150g tomusokeria
2-3 rkl sitruunamehua
keltaista väriä

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sitruunankuoriraaste. Sekoita joukkoon kerma. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi kevyesti sekoittaen. Sekoita joukkoon voisula ja sitruunanmehu.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa 175 asteessa n. 45 min, kunnes on väriltään kauniin ruskea. Ota ulos uunista ja jäähdytä.

Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään. Levitä kakun päälle. (mulla kuorrute oli liian paksua mutta tajusin sen vasta kun olin lätännyt sen kasaksi kakun päälle...) Mä en puristanut mehua sitruunasta vaan käytin kaupan sitä tiivistettä siitä pienestä sitruunan mallisesta pullosta. Laitoin pari ruokalusikallista sitä ja vähän vähemmän vettä. Tää kuorrute on ihan ehdoton, ihanan raikas-kirpevä tämän kakun päälle!

Säilyy viileässä muutamia päiviä.