Nyt oli sitten lauantaina miehen mamman 80vuotis juhlat. Ihanat juhlat olikin ja sääkin suosi, joten juhlia vietettiin sitten ulkosalla.

Tein mustikkamousse-valkosuklaamoussekakun, jota viime viikonloppuna jo täytteiden osalta testasinkin. Flora vispi ei meinannut pysyä kasassa pursoteltaessa, mutta jotenkuten sain sen suoritettua kuitenkin. :) Kuvat ei kiireessä otettuina ole kovin kaksisia, mutta näkyyhän niistä jotakin. Hyvää taisi olla, ainakin koko kakku syötiin samalla istumalla.

Päälle laitoin sitten kuitenkin noita mustikoita, eivätkä ne kyllä värjänneet, vaikka sitä kovasti pelkäsinkin. Lisäksi tein valkosuklaasta perhosia ja kukkia. Osa kukista ja tuo 80 sulivat ja hajosivat ennenkuin ehdin mitään tehdä. Oli niin kuuma, että pehmenivät tosi nopeasti, ja anoppi onneksi keksikin, että kylmäkallen päällä niitä on helppo irrotella leivinpaperista ja pysyivät jotakuinkin kylminä ja kasassa..

821664.jpg

821669.jpg

821672.jpg
Tässä alimmassa kuvassa näkyy tuo epäonnen porkkanakakkukin joka kuitenkin päätyi juhlapöytään. Maku oli hyvä vaikkei ulkonäkö juuri kovin kaksinen ollutkaan.